Varhaiskasvatus ei ole samanlainen kaikille lapsille, vaan siinä painottuvat erilaiset asiat eri-ikäisillä lapsilla. 1-3-vuotiaat lapset, jotka viettävät päiväkodissa koko päivän (8 tuntia) viettävät keskimäärin peräti tunnin ja 51 minuuttia lepohetkellä, kun esiopetusikäisten lepohetki kestää keskimäärin vain vajaat puolet tästä eli 52 minuuttia. Myös erilaiset hoitoon liittyvät asiat kuten pukeminen, WC, hygienia ja hoitoon liittyvä kasvatus vievät 1-3-vuotiailla enemmän aikaa (63 minuuttia) kuin esiopetusikäisillä (40 minuuttia). Myös ruokailuun (aamupala, lounas ja välipala) käytettävä aika vähenee jonkin verran 1-3-vuotiaista (78 minuuttia) esiopetusikäisiin (60 minuuttia). Kaiken kaikkiaan lepo, hoito ja ruokailu vievät määrällisesti yli puolet pienimpien päivästä. Määrän lisäksi ne ovat pienille myös laadullisesti tärkeitä, sillä näissä toiminnoissa kylvetään siemenet lapsen taidolle ja halulle elämän tärkeimpien terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien taitojen omaksumisessa. Mitä pienempi lapsi, sitä tiukemmin toiminta kytkeytyy suoraan lepoon, ravintoon ja terveyteen.
Pienet tarvitsevat vielä runsaasti tukea toiminnassaan. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi 1-3-vuotiaiden runsaammassa tuetussa leikissä (30 minuuttia päivässä) verrattuna esiopetuslapsiin (20 minuuttia päivässä), mikä tarkoittaa, että aikuiset tuottavat leikin sisällön yhdessä lapsen kanssa. Sen sijaan vapaaseen itsenäiseen sisäleikkiin jää 1-3-vuotiailla vähemmän aikaa (72 minuuttia päivässä) verrattuna esiopetuslapsiin (keskimäärin peräti kaksi tuntia kaksi minuuttia). Varsinaista ohjattua toimintaa ja opetusta on myös 1-3-vuotiailla lapsilla vähemmän (34 minuuttia päivässä) verrattuna esiopetusikäisiin (tunti 17 minuuttia). Lapsen kasvaessa ja kehittyessä kasvatuksen painopiste näyttää siirtyvän välittömien kokemusten prosessoinnista kohti itsenäisempää ja myös muiden kokemusten kautta oppimista.
Kun päiväjärjestyksen mukainen toiminta vie 1-3-vuotiailta keskimäärin 3 tuntia 42 minuuttia, näihin erilaisiin rutiineihin kuluu esiopetuksessa keskimäärin 2 tuntia 20 minuuttia, joka sekään ei ole mitenkään vähäinen aika. Sen takia ei voikaan liikaa korostaa terveyttä ja hyvinvointia tukevien tottumusten ja tapojen sisäistämistä varhaislapsuudessa. Kun jostakin hyvästä on lapselle tullut itsestään selvä tapa, tämä tuottaa elämässä paljon hyvää ilman sen kummempia ponnisteluja.
Pienimmät lapset leikkivät enemmän esineleikkejä (keskimäärin 66 minuuttia päivässä) kuin esiopetusikäiset, joilla kuitenkin myös erilaiset leikit leluilla, materiaaleilla ja hiekkalaatikolla ovat yleisiä (52 minuuttia päivässä). Esineleikissä lapsi oppii käyttämään mielikuviaan erilaisissa tilanteissa ja myös kehittämään näitä mielikuvia. Esineleikissä on tärkeää, että näille mielikuville on jokin konkreettinen perusta, esimerkiksi lelu. Symbolinen leikki on perusta sille, että voimme soveltaa oppimaamme mitä erilaisimmissa tilanteissa eikä joka kerta tarvitse lähteä opettelemaan kaikkea alusta. Sama mielikuva sopii mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Kun mielikuvat ovat tarpeeksi vahvistuneet ja monipuolistuneet, ne voivat muodostaa hierarkioita, jolloin lapsen on mahdollista pitää hallussaan sekä kokonaisuus että osat samaan aikaan.
Roolileikkien määrä nousee 1-3-vuotiaiden 31 minuutista eskarilaisten 52 minuuttiin. Roolileikissä lapsen roolin sisäiset syyt ohjaavat leikkiä. Roolileikkiä leikkivä lapsi oppii irrottamaan toiminnan syyt ja niiden synnyttämät tunteet itsenäisiksi mielikuviksi, joita voidaan soveltaa eri tilanteissa. Näin roolileikissä lapsi harjaantuu säätelemään ja kehittelemään itselleen tärkeitä asioita. Lapsi oppii käsittelemään omia tarpeitaan ja vaikeuksiaan. Roolileikin avulla lapset harjaantuvat tekemään leikkimaailmoja yhdessä toisten kanssa. Lapsen harjaantuvat luomaan todellisuutta yhdessä jaettujen sisäisten mielikuvien avulla. Elävän idean näkeminen auttaa rakentamaan polun tämän idean toteuttamiseksi.
Sääntöleikkien määrä lisääntyy 1-3-vuotiaiden yhdeksästä minuutista eskareiden keskimäärin 21 minuuttiin. Esimerkiksi roolien sisältämät odotetut toimintatavat voivat vakiintua säännöiksi. Säännöistä tulee toiminnan periaatteita tai ohjeita. Parasta sääntöleikin harjoitusta on, kun lapsi saa itse osallistua pelin sääntöjen laatimiseen. Säännöt kertovat käytännöllisesti, miten pitää toimia. Aivan kuten muussakin mielikuvan kehityksessä, säännöt liittyvät aluksi konkreettiseen tilanteeseen: esimerkiksi toista ei saa purra. Vähitellen säännöt alkavat koskea myös lasten sisäisiä mielikuvia: toisen näkemykset tulee ottaa huomioon. Lopulta säännöt voivat irrota persoonasta. Näin säännöistä voi tulla universaaleja käyttäytymistä ohjaavia normeja.
Fyysiset leikit ovat tärkeitä kaiken ikäisille lapsille. Meidän on kyettävä säilyttämään tuntuma omiin aisteihimme, sillä aistiminen tulee vaikeammaksi kokemuksen tuomien havaintojen lisätessä aistimusten mielikuviin perustuvaa tulkintaa. Niin lasten kuin aikuistenkin on pystyttävä säilyttämään tuore kontakti omaan kehoonsa, tasapainoonsa ja liikkeisiinsä. Mitä enemmän lapsen leikkiin kytkeytyy fyysisesti koettua iloa, onnellisuutta, sopeutumisen ja vaikuttamisen kokemuksia, sitä enemmän näitä myönteisiä asioita kytkeytyy lapsen mielikuviin. Kun lapsen mielikuvat täyttyvät hyvinvoinnin siemenistä, on tulevaisuus kestävällä pohjalla.
Pieni 1-3-vuotias on vielä tämän hetken tapahtumissa kiinni ja havaintojensa vietävissä, eikä kykene samalla tavalla tavoitteelliseen tehtävien tekemiseen (23 minuuttia) kuin eskari-ikäinen lapsi (keskimäärin tunnin ja yhden minuutin ajan). Sitkeällä harjoittelulla ja testaamisella lasten mielikuvat pikkuhiljaa vakiintuvat ja lapsen mahdollisuudet pitkäjänteiseen oman toiminnan säätelyyn lisääntyvät. Observoijat eivät ole löytäneet 1-3-vuotiaalle lapselle fokusta toiminnalle 41 minuuttina päivän aikana kun eskarilaisilla sama aika on 33 minuuttia. Kirjojen lukeminen (aikuinen lukee tai lapsi katsoo kirjoja itse) lisääntyy 14 minuutista 25 minuuttiin iän mukana. Yhdessäolo toisten lasten kanssa lisääntyy keskimäärin 16 minuutista 24 minuuttiin. Kaiken kaikkiaan lasten vertaissuhteiden merkitys kasvaa.
Pienillä lapsilla on päiväkodissa määrällisesti vähemmän sosiaalisia kontakteja, mikä johtuu paljolti runsaasta levosta ja pienemmistä ryhmistä. Kontaktit aikuisen kanssa vähenevät 1-3-vuotiaiden 83 minuutista eskareiden 72 minuuttiin. Suurin iän tuoma muutos on vertaissuhteiden korostuminen. Kun pienet viettävät ajastaan kaverin kanssa keskimäärin 56 minuuttia päivässä, eskareille kaveri on pääasiallinen huomion kohde peräti tunnin ja 31 minuuttia. Ryhmätoiminta lisääntyy vielä enemmän, 50 minuutista peräti tuntiin 47 minuuttiin. Lasten vertaissuhteet ovat lapselle ensiarvoisen tärkeitä. Esiopetuslapsi kohdistaa huomionsa toisiin lapsiin melkein kolme kertaa useammin kuin aikuiseen. Iän myötä korostuukin varhaiskasvatuksessa painopisteen aikuisen ja lapsen henkilökohtaisesta suhteesta sosiaalisen oppimisympäristön kehittymiseen. Aikuisen merkitys ei vähene lapsen kasvaessa, mutta se muuttuu suorien kasvatussisältöjen tarjoajasta kasvatusyhteisön kehittäjäksi.
Lasten osallistuva toiminta tarkoittaa, että lapsi on vuorovaikutteinen, avoin, tekee yhteistyötä, tuo omia ideoita ja muokkaa yhteistä tilannetta. Osallistuva lapsi on avoin ja vaikuttaa tilanteeseen. Tällainen suhtautumistapa lisääntyy pienten lasten vajaasta kolmesta tunnista eskareiden runsaaseen neljään tuntiin. Lasten vaikutusmahdollisuudet siis laajenevat varhaiskasvatusikäisillä lapsilla samalla kun heidän muiden näkökulmansa huomiointi lisääntyy.
Omien mielikuvien henkilökohtainen prosessointi ja ei-sosiaalinen toiminta esineiden ja materiaalien kanssa vähenee iän myötä. Lasten mielikuvat sekoittuvat koko ajan enemmän yhteisön mielikuvien kanssa ja kehittyvät niiden kanssa yhtä jalkaa. Sen sijaan dominoivan roolin osuus pysyy suurin piirtein saman koko varhaiskasvatusiän. Tämä tarkoittaa, että sekä pienillä että isommilla lapsilla on tahto ja halu toteuttaa myös ikiomia näkemyksiään.
Kaiken kaikkiaan lapsen kasvu on upea tapahtuma. Taidot karttuvat, verkostot laajenevat ja syvenevät ja lapsi harjaantuu kehittämään maailmaa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Lapsen kehitys voi kuitenkin jo nuorena olla uhattuna esimerkiksi taitojen puutteen, syrjäytymisen tai tuen puutteessa. Nämä varhaiset uhat ovat kaikkein vaarallisimpia, sillä niiden vaikutus ulottuu syvimmälle. Arvokas elämä muotoutuu vahvimmin jo varhaislapsuudessa.
Jyrki Reunamo
Kirjoittaja työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Tästä linkistä näet Jyrki Reunamon videon aiheesta.
Lähteet:
Kehittävän Palautteen aineisto vuosilta 2017-2020. Katso https://blogs.helsinki.fi/reunamo/ ja https://www.reunamoedu.fi/.